maanantai 18. huhtikuuta 2011

Alina-mummon aarre ja muita kirjoneulelapasia

Edit: tämän tekstin piti mennä omaan blogiini Väriä elämään, ja lisäsinkin sen myös sinne. Jätän tämän nyt tännekin, kun täällä ei vielä mitään kirjoituksia ollut ennestään.



Viime lauantaina pidettiin Hiitolan pitäjäseuran käsityötilaisuus Porissa. Aiheena oli tällä kertaa karjalaiset neulekintaat.Karjalaisilla kintailla tarkoitettiin sellaisia kintaita, joita muistettiin neulotun Karjalassa.



Kuvassa on äitini neulomia kirjoneulelapasia, joista osan hän on neulonut ulkomuistista ja osa malleista on Eeva Haaviston kirjasta 100 kansanomaista kuviokudinmallia. Kaikkia näitä kintaita äitini mummot ovat aikanaan neuloneet Karjalassa. Osa malleista ei ole kirjassa merkitty Karjalaan, mutta samoja kintaita on neulottu eri puolella Suomea.




Toisena vasemmalta olevat lapaset ovat samanlaiset, jotka löytyvät tästä kuvasta vasemmalla olevan äitini kädestä. Kuva on vuodelta 1940, kun nämä sisarukset olivat joutuneet lähtemään evakkoon.

Tätini toi tilaisuuteen hänen Karjalasta kotoisin olleen anoppinsa neulomat lapaset. Niissä on taidokas kirjoneulekuvio. Nimesin nämä Alina-mummon aarteeksi.


Sain lapaset lainaksi, ja yritin parhaani mukaan tehdä lapasista mallikaavion. Jossain vaiheessa täytyy yrittää neuloa nämä lapaset, ja testata kuinka hyvin onnistuin kuvion kopioinnissa. Mallin alkuperästä ei ole mitään tietoa. Oletteko te nähneet tällaisia lapasia aikaisemmin. Olisi mielenkiintoista kuulla mallin alkuperästä.


Itse neuloin tilaisuutta varten Mary Oljen kauneimmat käsityöt kirjassa olleen mallin mukaiset lasten lapaset. Näissä lapasissa oli Itä-Karjalaisille lapasille tyypillinen kierreraita reunassa. Punainen kuvio on nimeltään lemmenlehtiset. Lemmenlehtiset-kuvion yläpuolella on rivi muuttolintusia ja teräosassa on pääskysiä. Nämä eri kuviomallien nimet ovat mukavia, ja yritän kerätä talteen näiden eri kuvioiden nimiä.



Yritin neuloa myös toisia lapasia, mutta nämä ei onnistunut. Kuviomallissa oli enemmän silmukoita, kuin mitä ohjeen mukaan puikoille luotiin. En saanut kuvioita vaihtumaan nätisti, kun malli ei mennyt tasan.Lisäksi kuviomalli on kirjassa väärin päin. Sen huomasin vasta sitten, kun olin jo purkanut tekeleen. Valokuvan kuitenkin otin, vaikka en ollut lopputulokseen tyytyväinen.


Tässä vielä yksityiskohta kierreraidasta ja muuttolintusrivistä.



Meillä oli oikein mukava tilaisuus kirjoneuleiden parissa.

4 kommenttia:

  1. Alina-mummon lapaset on kauniit ja erikoiset. En muista koskaan tuollaista kuviota nähneeni.

    VastaaPoista
  2. Todella kauniita kintaita. Alina-mummon malli erityisen kaunis ja taidokas, ikään kuin kerrattu hannunvaakuna tai jokin sellainen. En ole minäkään nähnyt koskaan vastaavia, en vastaavaa kuviota edes muissa neuleissa.

    PS: saisiko vielä tänne name/url vaihtoehdon kommenteihin, niin onnistuisi vuodatuksenkin linkitys =)

    RyytimaanMinna

    VastaaPoista